Uudesta palkanmaksusysteemistä

Vuoden alusta otimme käyttöön uuden palkanlaskentaohjelman (ePalkat) kirjanpidon helpottamiseksi. Vuoden alussa on ollut käyttöönotossa pieniä pomppuja, ja koska ohjelma on kirjaimellisesti uusi, sen vaatii koodauspuolellakin pientä viilaamista sitä mukaa kun huomataan mitkä ovat meidän tarpeemme ohjelman suhteen.

Alkuun ainakin laskelmien lähettäminen takkusi, osa palkansaajista ei saanut sitä ollenkaan ja toisille laskelma lähti kahteen otteeseen. Jos huomaat saaneesi rahat muttet laskelmaa ota heti yhteyttä!

Uuden ohjelman myötä palkanmaksupäiväksi vakiintui torstai, eli rahat ovat palkansaajan tilillä perjantaina. Maksupäivää varten tehdään palkkojen koonti ja aineistosiirto pankkiin keskiviikkoisin, koska aineisto pitää olla pankissa päivää ennen kuin rahat lähtevät tililtä. Viikon ajalta (to-ke) kertyneet palkat lähtevät siis kerralla maksuun. Mielestämme tämä selkeyttää palkanmaksua ja palkansaajienkin on helpompi tarkistaa saatavansa.

Pitäisikö palkka tulla alkuviikosta?

Mikäli osoittautuu että torstai on palkanmaksupäiväksi huono – palautetta saa antaa! – voidaan miettiä siirretäänkö maksupäivä alkuviikkoon. Ajatus oli alun perin että raha tulisi aina viikonlopuksi, mutta kuuntelemme mielipiteitänne!